Huomioita todelliseksi tulemisesta

  • Suomen Gurdjieff-Seura 2013
  • Nidottu, 100 sivua
  • Kieli: suomi ja englanti

Kirjasesta

Kirjasen muistiinpanot perustuvat Helsingissä vuosien 2002-2007 välillä pidettyihin esitelmiin ja erityisesti kuuden julkisen keskustelun sarjaan Rikhardinkadun kirjastossa syys- ja marraskuussa 2007. Keskustelujen teemana oli sisäisen kehityksen mahdollisuus. Kirjasen kuusi osaa vastaavat näiden tapaamisten aiheita.

Suuri osa keskusteluista koski venäläisen hengellisen etsijän ja opettajan Georg Ivanovitch Gurdjieffin (1866?-1949) muotoilemaa ideoiden järjestelmää, joka perustuu hänen Aasiassa ja Egyptissä löytämiinsä muinaisiin opetuksiin. Keskusteluja ei kuitenkaan erityisesti sidottu tai rajoitettu mihinkään tiettyyn oppijärjestelmään tai perinteeseen. Osallistujia kannustettiin jakamaan mitä tahansa kokemuksia, ajatuksia ja kysymyksiä joita heillä saattoi olla, riippumatta siitä perustuivatko ne henkilökohtaisiin kokemuksiin vain johonkin mitä he olivat lukeneet.

Teksti on muistinvarainen, sillä esitelmien valmistelussa tai esittämisessä ei käytetty kirjallista materiaalia. Tällöin esiintyjän on puhuttava mahdollisimman paljon henkilökohtaisesta kokemuksesta ja ymmärryksestä käsin. Jos nämä ideat elävät meissä ja päivittäisessä pyrkimyksessämme työskennellä sisäisesti elämässä, silloin ponnistustemme tulokset saattavat aivan luonnollisesti ilmentyä sanoissamme. Ne heijastavat meille mahdollista ymmärrystä, joka riippuu tuon hetkisestä tietoisuudestamme ja läsnäolostamme.

Ajatus, että sellaisina kuin olemme emme ole täydellisiä, emme sitä mitä todella voisimme olla vaan ainoastaan sen varjo tai mahdollisuus, toistuu eri muodoissa läpi historian. Eräs lähde tälle perinteelle ovat vanhat sadut ja legendat, jotka ensin kulkivat suullisesti ja lopulta kirjoitettiin muistiin. Niinpä teema esiintyy myös lastenkirjoissa.

Todelliseksi tuleminen, todelliseksi itseksi tuleminen, on siis prosessi. Sen mahdollisista seurauksista puhuminen tai kirjoittaminen on parhaimmillaankin vaikeaa, koska emme voi tietää mitä seuraukset ovat ennen kuin olemme kokeneet ne omakohtaisesti. Seuraavat luvut ovat sen vuoksi vain karkea luonnos eräistä todelliseksi itseksi tulemisen prosessin piirteistä. Ne on kirjoitettu toivoen, että ne auttaisivat niitä, jotka ovat päättäneet ryhtyä tähän prosessiin ja niitä, jotka tuntevat vetoa tähän suuntaan, mutta eivät ole vielä päättäneet lähteäkö tälle matkalle.

Ostaminen

Kirjasen voi ostaa useammasta erikoiskirjakaupasta tai sitä voi tilata suoraan.

Tilataksesi kirjoja suoraan, ota yhteyttä osoitteeseen info@gurdjieff.fi.