Nikolai Stjernvall (Nicholas de Val) syntyi Tbilisissä 28.9.1919 Elizaveta Grigorievna ja Leonid Robertovich Stjernvallille, jotka olivat molemmat syntyneet Suomen suuriruhtinaskunnassa. Nikolain biologinen isä oli kuitenkin George Ivanovich Gurdjieff. Leonid ei ollut kyennyt saattamaan vaimoaan raskaaksi, mutta oli hyvin onnellinen vaimon synnyttäessä pojan. Nikolai syntyi vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun hänen vanhempansa olivat päättäneet vaarallisen matkansa Gurdjieffin kanssa yli Kaukasuksen.
New York, 1930 (vasemmalta oikealle) G. I. Gurdjieff, Louise March, Nikolai Stjernvall, Jeanne de Salzmann, Leonid Stjernvall. Edessä keskellä Michel de Salzmann.
Lapsuus ja nuoruus Gurdjieffin vanavedessä
Heinäkuussa 1920 Nikolai lähti vanhempineen Venäjältä (nyk. Georgia, suom. huom.) Gurdjieffin mukana Konstantinopoliin. Vuonna 1921 he matkustivat Gurdjieffin kanssa junalla Berliiniin. Heinäkuussa 1922 he matkustivat Gurdjieffin matkassa Pariisiin ja muutama viikko myöhemmin siirtyivät Gurdjieffin seurueen mukana Avonin Prieureen, Fontainebleaun esikaupunkialueelle. Nikolai vietti siellä seuraavat kymmenen vuotta lukuisten Gurdjieffin lasten seurassa. Nikolai kävi koulua Fontainebleaussa ja opiskeli ranskan kieltä, vaikka käyttikin venäjää kotonaan vanhempiensa kanssa sekä muiden lasten kanssa Prieuressa.
Nikolai oli 13-vuotias, kun Gurdjieff vuonna 1932 sulki Ihmisen harmonisen kehittämisen instituuttinsa. Sen jälkeen Nikolain perhe muutti Normandiaan Rouenin lähellä sijaitsevaan kylään, missä Nikolai kävi koulun loppuun. Kun Nikolai oli 18-vuotias, kutsui Gurdjieff hänet asuntoonsa Rue des Colones Renard -kadulle toimimaan kotiapulaisena, josta tehtävästä Nikolai käytti nimitystä yleistyöntekijä. Nikolai palasi Normandiaan vuonna 1938 juuri ennen kuin Leonid Stjernvall kuoli eturauhassyöpään.
Mannerheimin palveluksessa Helsingissä, muutto Sveitsiin
Syyskuussa 1939, toisen maailmansodan sytyttyä, Nikolai nousi äitinsä kanssa Tukholmaan menevään laivaan ja he matkustivat edelleen Helsinkiin. Syntyperältään suomalainen Nikolai liittyi armeijaan, joka kävi sotaa Venäjää vastaan. Koska Nikolai oli oppinut suomea, ja osasi sujuvasti ranskaa ja venäjää, osoitettiin hänelle sotilastiedustelutehtäviä sotamarsalkka Carl Gustav Emil Mannerheimin johtamassa ministeriössä.
Sodan lopussa Nikolai käänsi Mannerheimille dokumentteja ranskaksi. Nikolain äiti halusi palata Ranskaan, mutta Mannerheim, joka oli lähdössä Sveitsiin hoitoon, auttoi Nikolaita löytämään tulkin töitä YK:sta Genevessä. Vuonna 1948 Nikolai muutti äitinsä kanssa Geneveen, jossa he asuivat äidin kuolemaan saakka. Nikolai ei koskaan avioitunut, vaikka arvostikin naisia.
Eläkepäivien sukulointia maailmalla ja viimeiset vuodet
Nikolai muistutti velipuolensa Michel de Salzmannin kanssa fyysisesti Gurdjieffiä. Toisin kuin Michel, Nikolai ei ryhtynyt seuraamaan Gurdjieffin opetuksia. Genevessä psykiatrina toiminut Michel ohjasi siellä Gurdjieff-ryhmää ja tapasi usein Nikolaita. Kun Nikolai jäi eläkkeelle tulkin tehtävistä, hän matkusti Kanadaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin tapaamaan sukulaisiaan ja läheisiä ystäviä, joita olivat muun muassa Boris Mouravieff, Dushka Howarth sekä Lida ja Luba Gurdjieff. Vuonna 1996 Nikolai sai halvauskohtauksen, mutta ei menettänyt henkisiä voimiaan. Vuonna 2007 Nikolai muutti vanhainkotiin Veyrieriin, Geneven ulkopuolelle, missä hän kuoli 26.6.2010.
Paul Beekman Taylor: In Memoriam Nikolai Stjernvall, suomentanut Karatas-Seura 2021.
Nikolai kirjoitti ranskaksi muistelmateoksen Daddy Gurdjieff: Quelques souvenirs inédits (1997), joka ei anna Gurdjieffistä kovinkaan mairittelevaa kuvaa, vaikkei se ollut myöskään täysin kielteinen.
Kuva Gisèle Sarfatin lyhytelokuvasta ’Rencontre inachevée: Louis Jouvet et G.I. Gurdjieff’ 2010.
Eräs tunnettu mystikko tapasi ytimekkäästi sanoa, että Gurdjieff on kuollut. Gurdjieff itse esitti, että opetus ja traditiot tahtovat laimentua ajan myötä, alun perin ravitseva ja makoisa kanakeitto muuttuu sukupolvien vaihtuessa laihaksi vesivelliksi ja lopulta pelkäksi haaleaksi vedeksi. Hänen työnsä, joka käsittää ryhmissä tapahtuvan toiminnan, yksilöllisen, sisäisen työn ja massiivisen määrän kulttuurisia tuotoksia, jatkuu edelleen, mutta kuinka merkittävä ja vaikuttava se on tänä päivänä?
Olemisen oppiminen vaatii aikaa Me haluamme arvottaa asioita, valita parasta ja optimoida ajankäyttöä ja ponnistuksiamme. Haluamme opettajaksi Jeesuksen tasoisen henkilön ja opetusjaksoksi viikonloppuun mahtuvan pikkusession tai mieluummin äänitteitä korvanappiin työmatkalla kuunneltavaksi. Tehokasta sen pitää olla ja parasta laatua.
Kokonaisuutena elämän valtaisa virta ei tietenkään vaikuta kovin tehokkaalta. Oma talousjärjestelmämme tuhlailee materiaa ja energiaa, ja me itse säästämme vaivoja ja aikaa haaskataksemme säästyneen ajan ja tarmon viihteeseen ja turhaan toimintaan. Olemme niin sitoutuneita tehokkuuteen, että vanhanaikainen kunnon joutenolo on lähes mahdotonta meille.
Kohti yksilöyttä Kaikissa opetuksissa on yhteisiä piirteitä: tarvitaan alkuponnistus ja sitoutuminen, tarvitaan suotuisa ympäristö, vuorovaikutusta toisten kanssa, ehkä on jopa autettava toisia heti kun pystyy. Ja samaan aikaan on kunnioitettava elämän suurta salaisuutta. Me olemme perimmältään yksin ja itsellisiä, kohtaamme syntymän vailla omia valmiuksia ja kuolemassa on tietty yksinäisyyden komponentti, joka on monen vanhuksen syvällisen pohdinnan kohteena pitkälti ennen viimeistä hetkeä. Mikä on siis tasapaino yhdessäolon ja yksilöisyyden välillä. Käytän sanaa ‘yksilöisyys’ yksilöllisyyden sijasta, koska ‘yksilöllisyys’ on turhan helppo ja teennäinen lisäke, jonka voi ostaa markkinamieheltä tai kopioida toisilta.
Kunnon yksilöisyys vaatii kyvyn kohdata ja erota. Gurdjieffin työssä on vahvana yhteisen jakamisen, kuuntelemisen ja kanssakokemisen piirre. Se sanomaton ja ilmaisematon, poluton polku, on yksilöisen ihmisen tie. Gurdjieff puhui siitä, miten me olemme kieroutuneita idiootteja. Meidän on tultava oikeanlaisiksi idiooteiksi (antiikin kreikan ‘idiotes’ tulee sanasta ‘idios’, itsellinen henkilö, jolla oli oikeus saada haltuunsa ruukunsirpale, jota käytettiin kaupunkikohtaisissa kansanäänestyksissä äänten laskentaan). Tie oikeaan idioottiuteen alkaa oman itsen tutkinnalla ja hankkimalla voimaa ja reflektiokykyä nähdä oma itse.
Todellisuuden tarkkailija optikon työpajassa Meidän aikamme tarvitsee kykyä havaita todellisuus. On kuin kaleidoskooppi, joka on täynnä joutavaa värikästä silppua, pitäisi muuttaa kaukoputkeksi – ja mikroskoopiksi – ja vielä makroskoopiksi – oikeastaan ontoskoopiksi (ontos – oleminen ja skopein – katsoa), läsnäolevuuden instrumentiksi. Gurdjieffilla on hyvä optikon työpaja tähän, joten aloitetaan todellisuuden tarkkailu yhdessä. Ehkä voimme myöhemmin jopa osallistua ympäröivään tapahtumien virtaan kanssatekijöinä ja kanssaluojina. Se olisi jo kova juttu ja kelpoisa tavoite meille kaikille.
2021 Paavo Nevalainen
Kuva Gisèle Sarfatin lyhytelokuvasta ’Rencontre inachevée: Louis Jouvet et G.I. Gurdjieff’ 2010.
Gurdjieffin suomalais-venäläinen oppilas Leonid Stjernvall (1872 – 1938) oli tunnettu lääkäri ja psykologi.
Leonid Stjernvall tutustui Gurdjieffiin Pietarissa vuonna 1914, ja pysyi tämän uskollisena oppilaana kuolemaansa saakka, ollen Gurdjieffin pitkäaikaisin seuraaja.
Gurdjieffin suomalais-venäläinen oppilas Leonid Stjernvall (1872 – 1938) oli tunnettu lääkäri ja psykologi.
Leonid Stjernvall tutustui Gurdjieffiin Pietarissa vuonna 1914, ja pysyi tämän uskollisena oppilaana kuolemaansa saakka, ollen Gurdjieffin pitkäaikaisin seuraaja.
Leonid Stjernvallin perhesuhteet ja lääkäriura
Lääketieteen tohtori, kollegiasessori Leonid Stjernvall syntyi 26. huhtikuuta 1872 Moskovassa. Hänen isä oli suomalainen kenraalimajuri Gustav Alexander Robert Stjernvall ja äiti venäläinen Anna Oldecopp. Stjernvall vihittiin avioliittoon 3. syyskuuta 1905 Venäjän Ylä-Laukaan kaupungissa Elisabet Grigorievna Feodoshevin kanssa. Elisabet oli syntynyt 17. tammikuuta 1885 Pietarissa.
Leonid Stjernvall opiskeli Moskovan yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, ja hänestä tuli laillistettu lääkäri vuonna 1898. Hän toimi Venäjän sisäministeriön lääketieteellisen osaston virkamiehenä vuodesta 1902, ja sai nimineuvoksen virka-arvon ja kollegiassessorin virka-arvon vuonna 1906. Hänet erotettiin virasta vuonna 1907, jonka jälkeen hän toimi lääkärinä Pietarissa ja sähköstimulaatiohierontaa ja vesihoitoja tarjonneen parantolan johtajana. Parantolan arvellaan sijainneen joko Pietarissa tai Suomessa.
Tohtori Stjernvall – Gurdjieffin pitkäaikaisin oppilas ja seuraaja
Leonid Stjernvall tutustui Gurdjieffiin Pietarissa vuonna 1914, ja pysyi tämän uskollisena oppilaana kuolemaansa saakka, ollen Gurdjieffin pitkäaikaisin seuraaja. Hän oli yksi niistä kuudesta oppilaasta, jotka tapasivat Gurdjieffia päivittäin Filippovin kahvilassa Pietarissa.
Sanotaan, että Stjernvall oli hiljainen, miellyttävä, asiallinen ja hillitty ihminen, joka kokouksissa esitti asiat tohtorimaisella tyylillä osoittamatta minkäänlaisia tunnereaktioita. Ryhmä kokoontui toisinaan Stjernvallien kotona Suomessa. Stjernvallin vaimo kertoi myöhemmin, että hänen miehensä oli fanaattisesti, ”melkein orjamaisesti”, omistautunut Gurdjieffille, ja oli P. D. Ouspenskin ohella paras Gurdjieffin uusien oppilaiden värvääjä.
Eräässä kokouksessa Gurdjieff antoi ryhmälle tehtävän, jossa heitä pyydettiin kertomaan asiasta, joka oli kaikkein pahinta, mitä he olivat milloinkaan joutuneet elämässään tekemään. Ryhmäläisten oli tuskallista seurata Stjernvallin rauhallista selontekoa. Gurdjieff kuunteli eikä sanonut mitään, mutta jähmetti hänet sitten sellaisella läpitunkevalla katseella, että se pysäytti tohtorin kesken lauseen. Gurdjieff sanoi sitten, että ”joku toinen kerta, tohtori, sinä olet vilpitön ja muistat nämä asiat tarkasti …pohdihan sitä”. Tässä tilanteessa huomattiin, että kyse ei ollut teeskentelystä, vaan pikemminkin kaksijakoisuudesta. Se oli kaksijakoisuutta ihmisessä, joka on alkanut havaita itsessään asioita, joista ei ole koskaan aikaisemmin ollut tietoinen.
Tohtori Stjernvall ja hänen vaimonsa olivat keskeisiä jäseniä ryhmässä, jonka Gurdjieff johti Venäjän vallankumouksen aikana kahden eri armeijan, punaisten ja valkoisten, taistelulinjojen välitse Kaukasuksen yli Tbilisin kaupunkiin. Tbilisissä Elisabet synnytti pojan, jonka biologinen isä oli Gurdjieff. Leonid, joka ei itse voinut saada lapsia, kasvatti poikaa yhdessä vaimonsa kanssa. Leonidin kerrotaan olleen hyvin iloinen Nikolain (1917–2010) syntymästä.
Leonid Stjernvall ja George Ivanovits Gurdjieff Kaukasuksella.
Usein juuri Stjernvall tasoitti ryhmän tietä suhteessa viranomaisiin. Eräänkin kerran Gurdjieff oli, kuten tavallista, lähettänyt tohtorin hankkimaan valkoisen puolen Venäjän passin ryhmän jäsenille ja kun Stjernvall meni virkamiesten luokse dokumenttien kanssa, ryhmän jäsenet päästettiin vaivatta läpi. Stjernvall neuvotteli valtion korkeiden virkamiesten kanssa Tbilisissä siitä, mihin rakennukseen Instituutti perustettaisiin. Häntä pidettiin neuvottelemisen erityisenä asiantuntijana.
Tbilisi, Istanbul ja Fontainebleau – Gurdjieffin instituuttien perustaminen
Georgian valtion historiallisesta keskusarkistosta löytyvien asiakirjojen mukaan Gurdjieffin oppilaat Leonid Stjernvall, Alexandre ja Jeanne de Salzmann sekä Thomas de Hartmann jättivät Valtion opetusministerille osoitetun hakemuksen, jossa he anoivat lupaa avata G. I. Gurdjieffin filosofiaan perustuvan ”Ihmisen Sopusointuisen Kehittämisen Instituutin”. Instituutti avattiin syksyllä 1919. Poliittisten olojen kiristyttyä tilanne kuitenkin muuttui ja toiminta Tbilisissä päättyi. Syksyllä 1920 Gurdjieff avasi Istanbulissa Instituuttinsa “Konstantinopolin haarakonttorin” ja siellä tohtori Stjernvall tunnettiin lääketieteellisen voimistelun ohjaajana.
Ruotsin sukututkimusluettelossa, jossa luetteloidaan Suomen Ritarihuoneelle kirjattujen sukujen jälkeläisiä, Stjernvall mainitaan rytmisen voimistelun instituutin johtajana Ranskan Fontainebleaussa.
Ruotsin sukututkimusluettelossa, jossa luetteloidaan Suomen Ritarihuoneelle kirjattujen sukujen jälkeläisiä, Stjernvall mainitaan rytmisen voimistelun instituutin johtajana Ranskan Fontainebleaussa.
Stjernvall oli Gurdjieffin mesenaatti, henkinen tukija ja kumppani
Myöhemmin, kun Instituutti muutti Saksaan, Stjernvall ja hänen vaimonsa kävivät Suomessa selvittämässä varojaan. Kun he palasivat, heillä oli mukanaan huomattava summa rahaa Instituutin toimintaa varten. Vuonna 1924 Stjernvall lähetettiin etukäteen, yhdessä A. R. Oragen kanssa, New Yorkiin ennen Gurdjieffia ja muuta ryhmää, aloittamaan logistiset ja rahoitukselliset valmistelut, jotka tekisivät Amerikan matkan mahdolliseksi.
Stjernvallin mainitaan usein olleen kokouksissa Gurdjieffin rinnalla vastaamassa kysymyksiin. Gurdjieffin jouduttua Ranskassa auto-onnettomuuteen Stjernvall kiiruhti rouva Hartmannin kanssa sairaalaan ja vei hänet kotiin Fontainebleau-Avonissa sijainneeseen Instituuttiinsa.
Gurdjieffilla oli tapana kirjoittaa pääteostaan ‘Belsebubin tarinoita pojanpojalleen’ vilkkaissa pariisilaiskahviloissa kuten ‘Cafe de la Paix’. Tohtori Stjernvall istui usein hänen seurassaan tuntikausien ajan hiljaisena ja ulkonaisesti vailla näkyvää roolia. Gurdjieff näytti Stjernvallille kirjoituksiaan. Venäjänkielentaitoinen Stjernvall ehdotti niihin muutoksia, jotka Gurdjieff mitä todennäköisimmin otti kiitollisuudella vastaan. Kuvaus piirtää rauhallisen näkymän syvässä keskittymisen tilassa olevasta kirjailijasta. Hänen rinnallaan istuu parrakas vanha ystävä, joka on täydellisen omistautunut olemaan avuksi.
Gurdjieff sulki instituuttinsa, Le Prieuré des Basses-Loges, vuonna 1932. Sen jälkeen Stjernvallit muuttivat Normandiaan, missä tohtori Stjernvall eli loppuelämänsä. Yhtenä Gurdjieffin uskollisimmista oppilaista Stjernvall ja hänen perheensä pysyivät vuosien varrella edelleen yhteydessä Gurdjieffiin. Leonid Stjernvallin sairastuttua syöpään Gurdjieff kävi usein tapaamassa häntä ja oli ollut silminnähden huolestunut ’kallisarvoisen ja uskollisen kumppanin’ terveydentilasta.
Leonid Stjernvall kuoli 2. huhtikuuta 1938 Sottevillessä, Ranskassa.
Armenialainen muusikko Levon Eskenian perusti Gurdjieff Folk Instruments Ensemblen vuonna 2008 tarkoituksenaan luoda etnografisesti autenttisia sovituksia G. I. Gurdjieff / Thomas de Hartmann pianomusiikista.
Tämä erityislaatuinen ohjelmisto pohjautuu musiikkiin, jota Gurdjieff kuuli matkojensa aikana Armeniassa, Kaukasuksella, Lähi-idässä ja monissa osissa Keski-Aasiaa, Intiaa ja Pohjois-Afrikkaa.
