G. I. Gurdjieff: „Kõik ja Kõiksus“ (All and Everything)

Huomautus: Tämä artikkeli on aiemmin julkaistu Gurdjieff.fi‑sivustolla myös suomenkielisenä.

Georgi Gurdžijev, „All and Everything“ on üks 20. sajandi vaimse kirjanduse kõige omanäolisemaid ja nõudlikumaid teostesarju. „All and Everything“ kutsub lugejat uurima iseennast, oma mõtlemist ja võimalusi. Triloogia ei paku lihtsaid vastuseid, vaid nõuab lugejalt palju ning vastutasuks pakub võimalust tõeliseks muutuseks.

Üle tuhande lehekülje mõtlemisainet

Gurdžijevi All and Everything ei ole tavaline vaimne raamatusari, vaid omamoodi kirjanduslik laboratoorium, mille eesmärk on äratada lugeja nägema iseennast ja oma maailma uuel viisil. Gurdžijev ei kirjutanud seda teost meelelahutuseks ega paku valmis vastuseid. Ta püüdis mõjutada lugeja olemust, mitte ainult tema mõtteid.

BG. I Gurdjieff: Belsebubin tarinoita pojanpojalleen, kansi

G. I. Gurdjieff: All and Everything koosneb kolmest osast, millest igaüks käsitleb inimese sisemist arengut erinevast vaatenurgast:

Beelzebubi jutustused oma lapselapsele (Beelzebub’s Tales to His Grandson)
Kohtumisi tähelepanuväärsete inimestega (Meetings with Remarkable Men)
Elu on päris vaid siis, kui „Mina olen“ (Life Is Real Only Then, When “I Am”)

Need raamatud moodustavad terviku, mis on ühtaegu filosoofiline, müütiline, praktiline ja sisemisele muutusele suunatud. Need on nagu kolm erinevat peeglit, mis peegeldavad sama küsimust eri nurkade alt: Mida tähendab olla inimene ja mida tähendab saada teadlikuks?

Gurdžijev määratles ise triloogia iga osa eesmärgi väga täpselt. Tema sõnul on igal raamatul oma ülesanne lugeja sisemise muutumise protsessis.

1. Beelzebubi jutustused oma lapselapsele

“To destroy, mercilessly, without any compromises whatsoever, in the mentation and feelings of the reader, the beliefs and views, by centuries rooted in him, about everything existing in the world.”

Esimese osa ülesanne on kõigutada ja murda neid sügavalt juurdunud arusaamu, millele inimene on märkamatult rajanud oma maailmapildi. See „hävitamine“ ei ole negatiivne, vaid vajalik etapp uue nägemise võimaldamiseks.

2. Kohtumised tähelepanuväärsete inimestega

“To acquaint the reader with the material required for a new creation and to prove the soundness and good quality of it.”

Teine osa tutvustab materjali, millest võib kujuneda uus arusaamine. Raamat kirjeldab Gurdžijevi varasemaid eluperioode, tema otsinguid ja inimesi, kelle kaudu ta leidis oma töö lähteained. Kuid tegemist ei ole tavapärase autobiograafiaga – näiliselt kerge pinna all peitub sügavalt sümboolne tähendus. Selle eesmärk on äratada lugejas huvi ja usaldust, et uus suund on võimalik.

3. Elu on päris vaid siis, kui „mina olen“

“To assist the arising, in the mentation and in the feelings of the reader, of a veritable, nonfantastic representation not of that illusory world which he now perceives, but of the world existing in reality.”

Kolmanda osa ülesanne on aidata lugejal liikuda tõelisema maailmakogemuse poole – mitte kujutluste või harjumuste loodud pildi, vaid millegi poole, mis on tegelikkusele lähemal. See osa on kõige isiklikum ja otsesem ning avab vaate sellele, kuidas Gurdžijev ise mõistis sisemist tööd. Kui Beelzebubi jutustused oli põhjalikult toimetatud teos, siis Life Is Real Only Then, When “I Am” jäi Gurdžijevil lõpetamata.

Beelzebubi jutustused – teos, mis nõuab pingutust

Beelzebub’s Tales to His Grandson on triloogia esimene osa ja Gurdžijevi maailmakuulus kosmoloogiline eepos. See vaatleb inimese elu Maal kauge maailma olendite vaatepunktist. Neid juhib „kõiketeadev Beelzebub“. Teos on kosmoloogiline allegooria, mis on täis huumorit, kõrvalepõikeid, üksikuid lugusid ja keelelist mängulisust. Selle kaudu esitab Gurdžijev meetodi kogu inimkonna vaimseks arenguks.

See on Gurdžijevi peateos ja samal ajal tema kõige raskem kirjutis. Tegemist on ulatusliku kosmilise jutustusega, kus Beelzebub kirjeldab oma lapselapsele inimkonna ajalugu, eksimusi ja võimalusi. Teose keel on teadlikult keerukas, laused pikad ja mõisted uudsed. Kõik see on tehtud eesmärgiga sundida lugejat pingutama ja tekstiga aktiivselt töötama.

Gurdžijev kirjutas teose eessõnas, et raamatut ei ole mõeldud „intellektuaalsel tasandil seletamiseks“, vaid see peab mõjutama sügavamat tasandit – alateadvust, tundeelu ja olemust. Ta soovitas lugeda teost kolm korda erineval viisil: esimest korda lihtsalt maitse kättesaamiseks, teist korda terviku mõistmiseks ja alles kolmandat korda selle tegeliku mõju tekkimiseks. See „mõju“ ei tähenda intellektuaalset arusaamist, vaid sisemist muutust, mis sünnib pingutuse kaudu.

Samuti väärib märkimist, et Beelzebub’s Tales to His Grandson on hinnatud üheks maailma sajast mõjukaimast raamatust teoses 100 Most Influential Books Ever Written (1998). Raamatut kirjeldatakse kui ainulaadset ida ja lääne mõtteviiside sünteesi ning erakordselt sügavat katset uurida inimese sisemist arengut. See tunnustus ei põhine teose lihtsusel, vaid selle mõjul neile, kes on sellega tõeliselt töötanud.

Tõlked ja Soome lugemisring

Beelzebubi jutustused oma lapselapsele on tõlgitud paljudesse keeltesse ning sellest on ilmunud väljaandeid vähemalt 18–20 keeles. Kindlalt on see tõlgitud mitmetesse Euroopa ja Aasia suurtesse keeltesse, sealhulgas inglise, prantsuse, saksa, hispaania, itaalia, jaapani ja türgi keelde. Soomekeelset tõlget ei ole avaldatud, kuid seda loetakse ja uuritakse Karatasi Seltsi lugemisringis ühise töö osana.

Kohtumised tähelepanuväärsete inimestega – otsija tee

Triloogia teine osa kirjeldab Gurdžijevi enda vaimseid otsinguid ja neid inimesi, kelle kaudu tema töö põhialused hakkasid järk-järgult kuju võtma. Raamat ei ole tavapärane autobiograafia, vaid jutustus otsingust – sellest, kuidas inimene võib liikuda millegi tõelisema poole.

Paljude jaoks on see esimene kokkupuude Gurdžijevi maailmaga. See avab ukse tema õpetuse inimlikule poolele ja näitab, mida tähendab elada otsija elu.

Raamatu põhjal valmis ka Peter Brooki lavastatud film.

Elu on päris vaid siis, kui „Mina olen“ – lõpetamata, kuid paljastav

Triloogia kolmas osa jäi lõpetamata, kuid see on teostest kõige intiimsem.
Gurdžijev kirjutab siin otse oma sisemisest tööst, kahtlustest, pingutustest ja sellest, mida tähendab olla teadlik.

Vaatamata lõpetamatusele pakub see haruldast pilku sellesse, kuidas Gurdžijev ise mõistis oma tööd ja elu.

Miks on All and Everything endiselt ajakohane?

Gurdžijevi järgi elab inimene suurema osa oma elust unes – mitte füüsilises, vaid psühholoogilises unes. Ta tegutseb automaatselt, reageerib automaatselt ja mõtleb automaatselt. All and Everything on kirjutatud selleks, et äratada lugeja sellest unest.

Teostesari ei paku lihtsaid vastuseid, kuid pakub võimalust: võimalust näha iseennast, maailma ja oma kohta selles uuel viisil.

Paljud on öelnud, et All and Everything ei ole raamat, mida lihtsalt „loetakse“. See on raamat, millega töötatakse.

All and Everything ei ole romaan, filosoofia, religioosne tekst ega memuaarid – ja samal ajal on see kõike seda. See on Gurdžijevi katse edasi anda midagi sellist, mis ei mahu sõnadesse, kuid võib sõnade kaudu siiski edasi kanduda, kui lugeja on valmis pingutama.

See ei ole raamat kõigile. Kuid neile, kes on valmis sellega kohtuma, võib see kujuneda üheks elu kõige olulisemaks lugemiskogemuseks.

© Karatas-Seura 2026

Allikaloend

G. I. Gurdjieff: Beelzebub’s Tales to His Grandson, eessõna (1950).
G. I. Gurdjieff: Meetings with Remarkable Men.
G. I. Gurdjieff: Life Is Real Only Then, When “I Am”.
Martin Seymour‑Smith: 100 Most Influential Books Ever Written (1998).
P. D. Ouspensky: In Search of the Miraculous (Gurdjieffi õpetuse konteksti taustallikana).

Gurdjieffin liikesarjat (Movements)

5.1.20248.3.2026

Suuri tuntematon

Aikojen alusta ihminen on pohtinut elämää kuoleman jälkeen. On olemassa moninaisia malleja, oppirakennelmia ja tunnepitoisia ajatusnäyttämöjä. Kuinka paljon näistä on tunnettua, mikä on tuntematonta, ja mikä on pelkkää kauppatavaraa, sillä kysyntäähän tuonpuoleisella on. Sama tuntemattomuus on myös omassa maailmassamme: mikä on ihmisen asema, miksi elämää on, miten maailma perimmältään toimii.

Näihin verrattuna kysymys siitä, kuinka minun tulisi elää, kuinka suhtautua kanssaihmisiini jne. ovat paljon konkreettisempia ja mitä ilmeisimmin helpompia vastata – tai ainakin lukita jokin tilapäinen vastaus. Tosin usein omakohtainen valinta oman elämän arkisissa asioissa, vaikka onkin mahdollinen, on mahdoton toteuttaa omassa elämässä: voimamme, keskittymiskykymme ja tahtomme eivät riitä. Jopa itse elämä on osa suurta tuntematonta.

Mahdottomuus tietää

Gurdjieff mainitsee, että tietty kriittinen massa tietoisia ihmisiä voisi muuttaa ihmiskunnan kohtalon. Mutta on vaikea kulkea ympäriinsä ja havaita yksilöitä, joilla on “tietoisen ihmisen passi”. Gurdjieff totesi, ettemme tunnista kuin juuri seuraavalla kehitysportaalla olevan henkilön, emme ylempiä. On myös vaikea saada muuta kuin eriasteinen henkilökohtainen varmuus oman maailmanmallin (omaksutun tai itsemuovatun) oikeellisuudesta.

Oikeastaan ainoa konkreettinen tuki, mikä ihmiselle jää, on kyky tai vain tavoite asuttaa oma kehonsa ja elää kukin hetki läsnäolevana. Lähes kaikki kosmogoniset mallit, eriasteiset maailmat, runsas kirjallisuus ja monimutkainen teoria sulautuvat lopulta muutamiksi perusperiaatteiksi, joita ei tässä selitetä, mutta jotka (toivoaksemme) ilmenevät päivittäisen työskentelyn aikana. Luultavasti suurimittainen Kosmosta syleilevä viisaus lopulta muuttuu Mullah Nasruddinin tarinoiden kaltaisiksi kiteytymiksi. Lopullinen totuus verhoutuu aina välilliseen.

Ajattelun itseensä kääriytynyt dynamiikka

Ajattelu on evoluution meille suoma kyky kuvitella vaihtoehtoja, jopa mahdottomia vaihtoehtoja. Voimme sitten kommunikoida näitä vaihtoehtoja toisillemme (luultavasti tämä kommunikoinnin kyky kehittyi myöhemmin kuin itse ajattelu). Tunnekeskus pystyy valintoihin, se pystyy tilaisuuden tullen romahduttamaan ajattelun tuottaman ehkä runsaankin vaihtoehtoisuuden. Eräs Gurdjieffin keskeinen kysymys, “Kuka minä olen?” saattaa olla juuri eräänlainen punttisalin paino, hyödytön tai mahdoton itsessään, mutta välineenä ja monta kertaa kohdattuna kysyjäänsä vahvistava harjoite. Ehkä punttisalin laitteiden todellisen välineluonteen näkee vasta kun sali sulkee ovensa ja laitteet odottavat hämärässä seuraavan päivän käyttöä. Ne ehkä näyttäytyvät silloin pelkkinä laitteina? Salin ikkunasta sisälle katsova näkee kaikki vehkeet, ja kuvittelee käyttävänsä niitä, ilman pääsymaksua ja ilman ponnistusta. Ehkä on tietoisuuden taso, jossa ajatuksien ja koko elämän mahdollinen välineluonne näkyy: ihmiskunta – energioita muuntava ohut kalvo Maapallon pinnalla, kuten Gurdjieff asian mallintaa. Ja eräänä osasena ajattelu, joka ei ehkä ikinä pysty puhkaisemaan ajattelijaansa rajoittavaa kuplaa.

Moderni ihminen
Julian Janes kirjoitti kirjan The Origin of Consciousness in the Breakdown of the Bicameral Mind, (1976). Siinä hän hahmottelee teorian, jossa ihmisaivot olivat kahtaisessa (kaksikamarinen, bicameral) toimintatilassa vielä 2000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Pystyimme vastaanottamaan skitsofreenisia viestejä ja määräyksiä jumalilta, ja toimimme usein edesvastuuttomasti ja ilman yksilöllisen tietoisuuden vaikutelmaa. Muutos monokameraaliseen mieleen (jumalia ei ole tai suhde heihin on välillinen, rituaalien ja papiston hoitama. On olemassa minuus ja minuuden tarina, asioilla on syynsä ja seurauksensa) oli hyödyllinen murroskautena, jolloin vanhat yhteisöt murtuivat ja yksilö joutui ahtaisiin muinaiskaupunki- ja maanviljelysoloihin. Kyseessä on uusi mieli, jossa vuosituhansien saatossa yleisin hulluutemme vaihtui skitsofreniasta neurooseihin, ja sitten narsismiin. Ja Gurdjieffin malli ihmisestä rikkinäisenä koneena toimii tämän aikakauden viitekehyksessä.

Uusi ihminen

Nyt on ehkä menossa uusi muutos ihmisen psyykessä. Moni katsoo meidän tulevan läpikotaisin domestikoiduiksi. Meistä tulee hyönteisdrooneja, joita johtaa etäinen johtaja tai tekoäly? Joka tapauksessa joudumme rajoittamaan aiemmin niin impulsiivista (ja aliyksilöllistä) ajatteluamme yliyksilöllisillä, yhteisön antamilla ideaaleilla ja pidäkkeillä. Enää ei ole kyse jumalten käskyistä, vaan ideologioista. En saa enää olla missä mielentilassa tahansa. Minun on paitsi palveltava yhteisöä, myös vaikutettava palvelualttiilta. Ihmisestä tulee isomman koneiston rakennusaines. Tämä vaikuttaa paluulta vanhaan heimoyhteisöön, mutta nyt olemme globaalin kudelman osasia. Huomattava osa henkistä kyvykkyyttämme meni tänä välikautena (vuodet 2000 eKr – 2000 jKr) oman itsemme sopeuttamiseen kulttuuriin, nyt läpiteknologinen kulttuuri on sopeutunut uuteen keinovalikoimaansa ja alkaa poistaa meiltä omaehtoisen impulsiivisuuden viimeisiä lähteitä?

Gurdjieff sanoi: Ellemme yhdistä idän viisautta ja lännen energiaa harmonisesti, maailma tuhoutuu. Yhtäältä väite kuulostaa päivänselvältä, toisaalta se on hämärä. Viisauden ilman itäistä komponenttia voi olettaa kohdistuvan tapaan kokea, elää ja toimia yksin ja yhdessä. Energiaa on kaikki dynamiikkaa aiheuttava ja ‘läntistä energiaa’ on varmaan meihin kohdistuva jatkuva mediapaine, millimetrintarkka yhteiskunnallisten interaktioiden aikataulutus ja tehokkuuden ideaalit, mutta mitä on Idän viisaus? Onko se kykyä säilyttää sisäinen vapaus ulkoisen paineen alla? Vai onko se elämän hidastamista, konmaristelua, estetiikkaa yksityiskohdissa? Ja pitäisikö minun irtaantua yhteiskunnasta, jos näen sen liian pähkähulluna, vai olla mukana loppuun asti?

Toinen mahdollisuus

Useiden huippuunsa organisoituneiden hyönteisyhteiskuntien (mehiläiset, muurahaiset) piirre on kuhnurit ja joutoeläjät, jotka näennäisesti ovat mukana hyörinässä, mutta toimivat yksilöinä ja oman tiensä kulkijoina. Voisiko neljännen tien harjoittajan oveluus (sly man) olla piirre, joka on tärkein tulevassa drooniyhteiskunnassa, jossa valtaosalta on kaikki toivo mennyt? Vai syntyykö paluu pastoraaliseen onnelaan, lokalisoituneeseen yhteiskuntaan. Vai päätyykö Gurdjieffin oppi, joka on tähän asti pitänyt itse itsensä salaisuutena, tulevan yhteiskunnan ylätasoille? Me emme tiedä, mutta on oltava valmiina kaikkeen. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

@ Paavo Nevalainen, 2024

Sinä, minä ja Gurdjieff

29.11.20218.3.2026

Nikolai Stjernvallin muistolle

Nikolai Stjernvall (Nicholas de Val) syntyi Tbilisissä 28.9.1919 Elizaveta Grigorievna ja Leonid Robertovich Stjernvallille, jotka olivat molemmat syntyneet Suomen suuriruhtinaskunnassa. Nikolain biologinen isä oli kuitenkin George Ivanovich Gurdjieff. Leonid ei ollut kyennyt saattamaan vaimoaan raskaaksi, mutta oli hyvin onnellinen vaimon synnyttäessä pojan. Nikolai syntyi vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun hänen vanhempansa olivat päättäneet vaarallisen matkansa Gurdjieffin kanssa yli Kaukasuksen.

New York, 1930 (vasemmalta oikealle) G. I. Gurdjieff, Louise March, Nikolai Stjernvall, Jeanne de Salzmann, Leonid Stjernvall. Edessä keskellä Michel de Salzmann.

Lapsuus ja nuoruus Gurdjieffin vanavedessä

Heinäkuussa 1920 Nikolai lähti vanhempineen Venäjältä (nyk. Georgia, suom. huom.) Gurdjieffin mukana Konstantinopoliin. Vuonna 1921 he matkustivat Gurdjieffin kanssa junalla Berliiniin. Heinäkuussa 1922 he matkustivat Gurdjieffin matkassa Pariisiin ja muutama viikko myöhemmin siirtyivät Gurdjieffin seurueen mukana Avonin Prieureen, Fontainebleaun esikaupunkialueelle. Nikolai vietti siellä seuraavat kymmenen vuotta lukuisten Gurdjieffin lasten seurassa. Nikolai kävi koulua Fontainebleaussa ja opiskeli ranskan kieltä, vaikka käyttikin venäjää kotonaan vanhempiensa kanssa sekä muiden lasten kanssa Prieuressa.

Nikolai oli 13-vuotias, kun Gurdjieff vuonna 1932 sulki Ihmisen harmonisen kehittämisen instituuttinsa. Sen jälkeen Nikolain perhe muutti Normandiaan Rouenin lähellä sijaitsevaan kylään, missä Nikolai kävi koulun loppuun. Kun Nikolai oli 18-vuotias, kutsui Gurdjieff hänet asuntoonsa Rue des Colones Renard -kadulle toimimaan kotiapulaisena, josta tehtävästä Nikolai käytti nimitystä yleistyöntekijä. Nikolai palasi Normandiaan vuonna 1938 juuri ennen kuin Leonid Stjernvall kuoli eturauhassyöpään.

Mannerheimin palveluksessa Helsingissä, muutto Sveitsiin

Syyskuussa 1939, toisen maailmansodan sytyttyä, Nikolai nousi äitinsä kanssa Tukholmaan menevään laivaan ja he matkustivat edelleen Helsinkiin. Syntyperältään suomalainen Nikolai liittyi armeijaan, joka kävi sotaa Venäjää vastaan. Koska Nikolai oli oppinut suomea, ja osasi sujuvasti ranskaa ja venäjää, osoitettiin hänelle sotilastiedustelutehtäviä sotamarsalkka Carl Gustav Emil Mannerheimin johtamassa ministeriössä.

Sodan lopussa Nikolai käänsi Mannerheimille dokumentteja ranskaksi. Nikolain äiti halusi palata Ranskaan, mutta Mannerheim, joka oli lähdössä Sveitsiin hoitoon, auttoi Nikolaita löytämään tulkin töitä YK:sta Genevessä. Vuonna 1948 Nikolai muutti äitinsä kanssa Geneveen, jossa he asuivat äidin kuolemaan saakka. Nikolai ei koskaan avioitunut, vaikka arvostikin naisia.

Eläkepäivien sukulointia maailmalla ja viimeiset vuodet

Nikolai muistutti velipuolensa Michel de Salzmannin kanssa fyysisesti Gurdjieffiä. Toisin kuin Michel, Nikolai ei ryhtynyt seuraamaan Gurdjieffin opetuksia. Genevessä psykiatrina toiminut Michel ohjasi siellä Gurdjieff-ryhmää ja tapasi usein Nikolaita. Kun Nikolai jäi eläkkeelle tulkin tehtävistä, hän matkusti Kanadaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin tapaamaan sukulaisiaan ja läheisiä ystäviä, joita olivat muun muassa Boris Mouravieff, Dushka Howarth sekä Lida ja Luba Gurdjieff. Vuonna 1996 Nikolai sai halvauskohtauksen, mutta ei menettänyt henkisiä voimiaan. Vuonna 2007 Nikolai muutti vanhainkotiin Veyrieriin, Geneven ulkopuolelle, missä hän kuoli 26.6.2010.

Paul Beekman Taylor: In Memoriam Nikolai Stjernvall, suomentanut Karatas-Seura 2021.

Nikolai kirjoitti ranskaksi muistelmateoksen Daddy Gurdjieff: Quelques souvenirs inédits (1997), joka ei anna Gurdjieffistä kovinkaan mairittelevaa kuvaa, vaikkei se ollut myöskään täysin kielteinen.

Leonid Stjernvall : Gurdjieffin pitkäaikaisin seuraaja

31.3.202115.5.2026

Leonid Stjernvall – Gurdjieffin pitkäaikaisin oppilas

Gurdjieffin suomalais-venäläinen oppilas Leonid Stjernvall (1872 – 1938) oli tunnettu lääkäri ja psykologi.

Leonid Stjernvall tutustui Gurdjieffiin Pietarissa vuonna 1914, ja pysyi tämän uskollisena oppilaana kuolemaansa saakka, ollen Gurdjieffin pitkäaikaisin seuraaja.

Leonid Stjernvallin tausta ja koulutus

Leonid Stjernvall syntyi Moskovassa 26. huhtikuuta 1872. Hänen isänsä oli suomalainen kenraalimajuri Gustav Alexander Robert Stjernvall ja äitinsä venäläinen Anna Oldecopp. Hän opiskeli Moskovan yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa ja valmistui lääkäriksi vuonna 1898.

Vuonna 1905 Stjernvall avioitui Elisabet Grigorievna Feodoshevin kanssa. Puolisot toimivat myöhemmin tiiviisti yhdessä Gurdjieffin ryhmässä.

Lääkärinura ja parantolatoiminta

Stjernvall työskenteli Venäjän sisäministeriön lääketieteellisessä osastossa ja sai virka-arvot nimineuvos ja kollegiasessori. Vuonna 1907 hänet erotettiin virastaan, minkä jälkeen hän siirtyi yksityislääkäriksi Pietariin.

Hän johti parantolaa, jossa käytettiin hoitomuotoina muun muassa sähköstimulaatio-hierontaa ja vesihoitoja. Parantolan sijainti ei ole täysin varma, mutta se toimi Pietarin tai Suomen alueella.

Leonid Stjernvall ja G. I. Gurdjieff

Stjernvall kuului pieneen ja läheiseen oppilaspiiriin, joka tapasi Gurdjieffia säännöllisesti Pietarissa Filippovin kahvilassa. Hänet tunnettiin rauhallisena, harkitsevana ja älyllisesti täsmällisenä henkilönä.

Hänen vaimonsa mukaan Stjernvall oli poikkeuksellisen omistautunut Gurdjieffin opetuksille ja osallistui aktiivisesti uusien oppilaiden ohjaamiseen yhdessä P. D. Ouspenskyn kanssa. Hän edusti opetuksen käytännöllistä ja kurinalaista puolta.

Sanotaan, että Stjernvall oli hiljainen, miellyttävä, asiallinen ja hillitty ihminen, joka kokouksissa esitti asiat tohtorimaisella tyylillä osoittamatta minkäänlaisia tunnereaktioita. Ryhmä kokoontui toisinaan Stjernvallien kotona Suomessa. Stjernvallin vaimo kertoi myöhemmin, että hänen miehensä oli fanaattisesti, ”melkein orjamaisesti”, omistautunut Gurdjieffille, ja oli P. D. Ouspenskin ohella paras Gurdjieffin uusien oppilaiden värvääjä.

Vallankumous, Kaukasus ja Tbilisi

Tohtori Stjernvall ja hänen vaimonsa olivat keskeisiä jäseniä ryhmässä, jonka Gurdjieff johti Venäjän vallankumouksen aikana kahden eri armeijan, punaisten ja valkoisten, taistelulinjojen välitse Kaukasuksen yli Tbilisin kaupunkiin. Tbilisissä Elisabet synnytti pojan, jonka biologinen isä oli Gurdjieff. Leonid, joka ei itse voinut saada lapsia, kasvatti poikaa yhdessä vaimonsa kanssa. Leonidin kerrotaan olleen hyvin iloinen Nikolain (1917–2010) syntymästä.

Leonid Stjernvall ja George Ivanovits Gurdjieff Kaukasuksella.

Usein juuri Stjernvall tasoitti ryhmän tietä suhteessa viranomaisiin. Eräänkin kerran Gurdjieff oli, kuten tavallista, lähettänyt tohtorin hankkimaan valkoisen puolen Venäjän passin ryhmän jäsenille ja kun Stjernvall meni virkamiesten luokse dokumenttien kanssa, ryhmän jäsenet päästettiin vaivatta läpi. Stjernvall neuvotteli valtion korkeiden virkamiesten kanssa Tbilisissä siitä, mihin rakennukseen Instituutti perustettaisiin. Häntä pidettiin neuvottelemisen erityisenä asiantuntijana.

Gurdjieffin Instituuttien perustaminen

Georgian valtion historiallisesta keskusarkistosta löytyvien asiakirjojen mukaan Gurdjieffin oppilaat Leonid Stjernvall, Alexandre ja Jeanne de Salzmann sekä Thomas de Hartmann jättivät Valtion opetusministerille osoitetun hakemuksen, jossa he anoivat lupaa avata G. I. Gurdjieffin filosofiaan perustuvan ”Ihmisen Sopusointuisen Kehittämisen Instituutin”. Instituutti avattiin syksyllä 1919. Poliittisten olojen kiristyttyä tilanne kuitenkin muuttui ja toiminta Tbilisissä päättyi. Syksyllä 1920 Gurdjieff avasi Istanbulissa Instituuttinsa “Konstantinopolin haarakonttorin” ja siellä tohtori Stjernvall tunnettiin lääketieteellisen voimistelun ohjaajana.

Ruotsin sukututkimusluettelossa, jossa luetteloidaan Suomen Ritarihuoneelle kirjattujen sukujen jälkeläisiä, Stjernvall mainitaan rytmisen voimistelun instituutin johtajana Ranskan Fontainebleaussa.

Stjernvall oli Gurdjieffin mesenaatti, henkinen tukija ja kumppani

Myöhemmin, kun Instituutti muutti Saksaan, Stjernvall ja hänen vaimonsa kävivät Suomessa selvittämässä varojaan. Kun he palasivat, heillä oli mukanaan huomattava summa rahaa Instituutin toimintaa varten. Vuonna 1924 Stjernvall lähetettiin etukäteen, yhdessä A. R. Oragen kanssa, New Yorkiin ennen Gurdjieffia ja muuta ryhmää, aloittamaan logistiset ja rahoitukselliset valmistelut, jotka tekisivät Amerikan matkan mahdolliseksi.

Stjernvallin mainitaan usein olleen kokouksissa Gurdjieffin rinnalla vastaamassa kysymyksiin. Gurdjieffin jouduttua Ranskassa auto-onnettomuuteen Stjernvall kiiruhti rouva Hartmannin kanssa sairaalaan ja vei hänet kotiin Fontainebleau-Avonissa sijainneeseen Instituuttiinsa.

Gurdjieffilla oli tapana kirjoittaa pääteostaan ‘Belsebubin tarinoita pojanpojalleen’ vilkkaissa pariisilaiskahviloissa kuten ‘Cafe de la Paix’. Tohtori Stjernvall istui usein hänen seurassaan tuntikausien ajan hiljaisena ja ulkonaisesti vailla näkyvää roolia. Gurdjieff näytti Stjernvallille kirjoituksiaan. Venäjänkielentaitoinen Stjernvall ehdotti niihin muutoksia, jotka Gurdjieff mitä todennäköisimmin otti kiitollisuudella vastaan. Kuvaus piirtää rauhallisen näkymän syvässä keskittymisen tilassa olevasta kirjailijasta. Hänen rinnallaan istuu parrakas vanha ystävä, joka on täydellisen omistautunut olemaan avuksi.

Gurdjieff sulki instituuttinsa, Le Prieuré des Basses-Loges, vuonna 1932. Sen jälkeen Stjernvallit muuttivat Normandiaan, missä tohtori Stjernvall eli loppuelämänsä. Yhtenä Gurdjieffin uskollisimmista oppilaista Stjernvall ja hänen perheensä pysyivät vuosien varrella edelleen yhteydessä Gurdjieffiin. Leonid Stjernvallin sairastuttua syöpään Gurdjieff kävi usein tapaamassa häntä ja oli ollut silminnähden huolestunut ’kallisarvoisen ja uskollisen kumppanin’ terveydentilasta.

Leonid Stjernvall kuoli 2. huhtikuuta 1938 Sottevillessä, Ranskassa.

Nikolai Stjernvallin muistolle