Matka halki Georgian
C. E. Bechhofer Roberts
Toimittaja Carl Eric Bechhofer Roberts puhui venäjää ja matkusti paljon Venäjällä ja Kaukasuksella. Hän tutustui Ouspenskyyn toimittajakollegana, kun hän meni raportoimaan sikäläisistä oloista vuonna 1919. Roberts kuvailee mielenkiintoisten tapaamisten sarjaa, joita hänellä oli ”erään erikoisen yksilön nimeltä Georgij Ivanovitš Gourjiev” kanssa, sekä arvioi asiantuntevasti epävakaisia yhteiskunnallisia ja poliittisia tilanteita, joita hän kohtasi kaikkialla Kaukasuksella. Hänen skeptiset mutta ihailevat havaintonsa ovat ensimmäinen englanninkielellä julkaistu kertomus Gurdjieffista, joka tarjosi Robertsille sisäpiirikierroksen Tbilisissä. Ote Robertin kirjasta In Denikin’s Russia and the Caucasus, (1921).
Venäjän elämän vähitellen tuhoutuessa viimeisten vuosien aikana Tbilisistä, joka oli ollut lähes vaaravyöhykkeen ulkopuolella, oli tullut keskus sille, mitä venäläisestä yhteiskunnasta oli jäljellä. Sieltä löytyi mitä kummallisimpia ihmisiä. Runoilijoita ja maalareita Pietarista ja Moskovasta, filosofeja, teosofeja, tanssijoita, laulajia, näyttelijöitä ja näyttelijättäriä. Paolo Iašvili, nuorempien georgialaisten runoilijoiden johtaja, kiipesi kerran runsaan aterian jälkeen Tbilisin pääbulevardilla 1) sijaitsevan Café Internationalin tuolille ja julisti kovalla äänellä, että ”ei Pariisi vaan Tbilisi on maailman kulttuurikeskus”. Iašvili, erinomainen mies, oli keskiyön jälkeen Tbllisin kuningas. Hänet saattoi löytää maanalaisesta kabareesta, ”Chimerionista”, valtavasta salista, jonka oli sisustanut pietarilainen modernistinen maalari Sergei Sudeikin. Kabaree kuului muistaakseni Tbilisin runoilijakillalle, jonka päällikkö IIašvili oli, ja Sudeikin oli työstänyt heidän muotokuvansa seinämaalauksensa eri osiin. Kabaree ei ollut huono, vaan tähän maailmankolkkaan nähden erittäin hyvä. Siellä oli mustalaislauluja, joista venäläiset pitävät, mustia amerikkalaisia rag-time laulajia – taivas tietää, miten he sinne olivat joutuneet -, tanssijoita (kuten hurmaava ”Lydia Johnson”, joka sai koko Tbillisin hulluksi kokonaiseksi kuukaudeksi), improvisoivia runonlaulajia, jotka kirjoittivat parit runot huoneessa olevista ihmisistä, ei aina ystävällisesti, ja lyhyitä satiirisia näytelmiä. Esitys päättyi noin neljältä aamulla.
Päivisin kävin lukuisissa uusissa kahviloissa, jotka olivat yksityishenkilöiden tai entisten upseerien tai tarjoilijoiden yhdistysten omistamia. Niissä saattoi tavata mitä mielenkiintoisimpia ihmisiä. Eräänä iltapäivänä istuin pöydässä Iašvilin, kahden tai kolmen muun georgialaisen runoilijan (heidän joukossaan Robakidze), taidemaalareiden ja kuvanveistäjien, Sudeikinin, Sorinin (toinen tunnettu venäläinen taidemaalari), erään Sokolovin, joka oli ollut merkittävässä asemassa Kerenskin hallituksessa vuonna 1917, ja erään erikoisen yksilön nimeltä Georgij Ivanovitš Gurdjieffin kanssa.
Viimeksi mainittu oli kreikkalaista alkuperää oleva venäläinen. Hän väittää viettäneensä suuren osan elämästään Tiibetissä, Chitralissa ja Intiassa ja yleensä itämaisissa luostareissa, joissa hän opiskeli idän muinaista viisautta. Hänellä oli ennen vanhaan ollut Moskovassa piirinsä, jonka monet jäsenet olivat seuranneet häntä Kaukasukselle vuonna 1917 ja vaeltaneet hänen kanssaan siitä lähtien. Häntä ympäröi edelleen tämä outo filosofien, lääkäreiden, runoilijoiden ja tanssijoiden joukko. Hän ei käyttänyt heitä hyväkseen, vaan päinvastoin, useat heistä elivät hänen hupenevilla varoillaan. Ja he kaikki arvostivat, melkein palvoivat, häntä oppaana maailmankaikkeuden ikuisiin salaisuuksiin. Hänen ihailijansa eivät suinkaan olleet typeryksiä; jotkut heistä olivat arvostettuja miehiä, ja erityisesti nämä väittivät, että Georgij Ivanovitš, kuten he häntä venäläiseen tapaan kutsuivat, oli opettanut heille enemmän heidän omasta taiteestaan kuin he olivat koskaan aikaisemmin oppineet. Hänellä oli epätavallisia käsityksiä musiikista, toisilla baletista ja vielä useammilla lääketieteestä ja filosofiasta, jotka kaikki, kuten hän sanoi, perustuivat salaisiin matemaattisiin mysteereihin, joihin häntä oli opetettu Keski-Aasian syrjäisillä kukkuloilla!
Hän oli silmiinpistävän näköinen mies. Hän oli lyhyt, tumma ja ruskehtava, ja hänellä oli läpitunkevat ja älykkäät silmät. Kukaan ei voinut olla hänen seurassaan monta minuuttia ilman, että hänen persoonallisuutensa voima teki häneen vaikutuksen. Hänen ei tarvinnut uskoa olevansa erehtymätön, mutta hänen poikkeuksellista älykkyyttään ei voinut kiistää. Esittäydyin hänelle, ja onneksi hän ei puhunut minulle teosofiasta, kuten olin pelännyt, vaan oli sen verran hyväntahtoinen, että hän näytti minulle Tbilisin sellaisia puolia, joita kaikki vierailijat eivät näe. Kävimme monissa hämärissä georgialaisissa ja persialaisissa ravintoloissa, joissa söimme ruokahalua herättäviä aterioita toisinaan epämiellyttävässä ympäristössä. Yhdestä näistä tuli kuitenkin suosikkiravintolani. Se oli kellari – georgialaiset rakastavat maanalaisia ruokailutiloja – jonka ikkunoista avautui näkymä Kura-joen nopeille ja mutaisille vesille. Georgij Ivanovitš puhui tarjoilijoille georgiaa tai persiaa, jonka ansiosta saimme meille epätavallisia ja pikantteja ruokalajeja, ja puhui minulle muistoja omituisesti murretulla venäjän kielellään. Venäjä on suuri maa ammattimaisille mystikoille, ja Georgij Ivanovitš näytti kuuluneen siellä mitä erilaisimpiin piireihin. Hänen vihollisensa nimittivät häntä ”Rasputin manqué”:ksi, vaikkei heillä ollut esittää mitään todisteita pahantahtoisten vihjailujensa tueksi.
Eräänä päivänä menimme Tbilisin kuuluisaan kuumaan kylpylään, josta kaupunki on muinoin saanut nimensä. Pitkä, parrakas persialainen johdatti meidät paljaaseen kivikammioon, jossa kaksi rikkipitoisen veden suihkua valui lattiassa oleviin suuriin altaisiin. Vesi oli ruumiinlämpöistä, ja istuimme jonkin aikaa rauhassa altaissa. Sitten persialainen palasi ohuesta pellavasta tehdyn eräänlaisen tyynyliinan kanssa, otti saippuan, jonka olimme ostaneet ennen kylpylään menoa, pudotti sen pussiin, täytti sen ilmalla ja puristi sitä ulos, kunnes kaikki ilma oli kadonnut valtavaan vaahtoon. Hän pesi ja jynssäsi minut vaahdolla, ja sitten hän heitti päälleni useita ämpärillisiä kuumaa vettä ja laittoi minut takaisin kuoppaan sillä välin, kun hän hoiti toveriani. Sen jälkeen hän veti minut taas ulos ja hieroi minua epätavallisella tavalla, kunnes tunsin itseni monta senttiä pidemmäksi, paljon hoikemmaksi ja hyvin väsyneeksi. Sitten pukeuduimme, maksoimme pienen summan kylpylän käytöstä ja menimme ulos, missä Tbilisin pesijättäret pesevät vaatteensa vuorenrannan lämpimistä luonnonlähteistä ylitse vuotavassa vedessä. Kävimme läheisessä persialaisessa ravintolassa, ja sen jälkeen menimme kotiin nukkumaan kylvyn vaikutukset pois.
Iltaisin kävin Georgij Ivanovitšin ”Harmonisen inhimillisen kehityksen instituutissa” ja katselin, kun hän harjoitteli balettia, jonka hän oli itse keksinyt ja säveltänyt. Tarina oli manikealainen – valkoisten ja mustien maagien kilvoittelu. Tanssit perustuivat liikkeisiin ja eleisiin, jotka olivat periytyneet perinteen ja maalausten kautta tiibetiläisissä luostareissa, joissa hän oli käynyt. Myös musiikki oli salaperäistä perinnettä. Hän itse ei osannut soittaa nuottiakaan eikä tiennyt mitään säveltämisestä; mutta akateemikko, joka tulkitsi hänen ajatuksiaan, vakuutti minulle, että hän oli oppinut Georgij Ivanovitšilta enemmän musiikin teoriaa kuin missään koulussa. Myös koristeet ja puvut olivat Georgij Ivanovitšin käsialaa; hän oli jopa itse maalannut ja ommellut ne. En tiedä, onko balettia vielä esitetty; puhuttiin, että Tbilisin oopperatalo lainattaisiin sitä varten, mutta kun olin viimeksi Tbilisissä, Georgij Ivanovitš oli hieman kyllästynyt oppilaisiinsa ja odotti innolla matkaa Eurooppaan tai Egyptiin ja itään ilman heitä. 2 )
Kenen tahansa muun miehen kohdalla olisin suhtautunut epäilevästi suurimpaan osaan hänen tarinoistaan, mutta Georgij Ivanovitš oli todellakin tavallisesta teosofisesta moskasta poikkeava. Jos hän todella halusi lähteä minne tahansa, olisipa se sitten vaikka salaperäisiin luostareihinsa Tiibetissä, joista yhdessä, hän sanoi intialaista perinnettä mukaillen, Jeesus oli opiskellut, en näe, kuka voisi estää häntä lähtemästä. Hän tunsi Venäjän ja Transkaukasian varmasti erinomaisesti. Hän tiesi kummallisista muinaisista temppeleistä ja pakanallisista pyhistä paikoista siellä, mikä sai minut innolla odottamaan niihin suuntautuvaa matkaa, jonka aiomme tehdä, kun rauhalliset olot palaavat maahan. Hänen mielenkiintoisessa seurassaan aikani Tbilisissä kului nopeasti.
Huomioita:
1 ) Tämän kuuluisan ”Golovin-kadun” nimi oli nyt muutettu ”Rustaveli-kaduksi”. (Rustaveli on georgialainen klassinen runoilija.) Asukkaiden hämmennnykseksi myös monien muiden katujen nimet muutettiin georgialaisiksi.
2 ) Hän saapui Konstantinopoliin myöhään vuonna 1920, ja olen kuullut, että hän aikoo nyt tuottaa balettinsa Pariisissa.
Käännös: Karatas-Seura 2025
In English: Gurdijeff International Review
