Vertausten kieli C. S. Lewisin Suuressa Avioerossa

Ihmisen sielullisia tiloja ja sielullista kehitysmahdollisuutta koskeva opetus on muinaisista ajoista alkaen ollut kätkettynä erityiseen VERTAUSTEN KIELEEN. Piilottamisen syynä on ollut tarve säilyttää tällainen arvokas ja tärkeä opetus muuttumattomana ja vääristelemättömänä.

Vertausten kieltä tavataan Raamatussa, kuten yleensäkin eri uskontojen pyhissä kirjoissa. Riippuu ihmisen kehitystasosta, ymmärtääkö hän ja miten täten annetun henkisen opetuksen. Esim. kertomus Baabelin tornista tulisi myös ymmärtää eikä vain opetella ulkoa. Kehityspsykologian kielelle käännettynä tuo tornin rakentaminen on kuvaus ihmisestä, joka ajautuu poispäin idästä* eli valon lähteestä (korkeamman tiedon lähteestä) ja yrittää itse omin neuvoin ilman ylhäältä saatua apua selviytyä Taivaaseen eli korkeimpaan kehitystasoon. Tämä on mahdotonta, ja lopputulos on kielten sekamelska eli ihmisen sisäisen yhtenäisyyden hajoaminen.

*) Näin englanninkielinen Raamattu: 1. Moos. 11:2: “they journeyed from the east”. Suomenkielisessä on ilmaistu päinvastoin: se puhuu lähdöstä “itään päin”.

Uudessa Testamentissa on runsaasti vertauksia, osittain selitettyinäkin.

Lewisin kertomus tulee elävämmäksi kun käytetään eräitä selitysmahdollisuuksia hyväksi. Lähtö slummista on kirjan alku. Slummi on eloton, lohduton sieluntila, jolle on tyypillistä riitaisuus ja negatiivisuus. Harmaan kaupungin kasvaminen pelkästään kuvittelemalla on epätodellisiin haaveisiin vajonneen puolihämärän tajunnan fantasiamaailma.

Ryhmä bussipysäkillä on riitainen kuten ihmisyhteisöt yleensä. Kaikki kuitenkin ovat siellä OMASTA VAPAASTA TAHDOSTAAN, joka on eräs henkisen kehityksen perusehtoja. Toinen edellytys on APU YLHÄÄLTÄ. Sen eräs edustaja tässä on bussinkuljettaja.

Matkan korkeampaan tajunnantilaan Lewis kuvaa kohoamisena. Mutta perille tultua ilmenee että ollaan AIVAN UUDESSA ULOTTUVUUDESSA, joka on vertaus korkeammasta tajunnan tilasta. Kasvaessaan koossa on ihminen samalla harventunut ja tullut (sielullisesti) läpinäkyväksi. Paljastuu kuinka vähän ihmisessä on kiinteää. Mutta tuo uusi ympäristö on todellinen ja kiinteä: ihminen ei nykytilassaan pysty sitä juuri järkyttämään. Jopa tuon uuden ulottuvuuden veisikin on niin kiinteää, ettei ihminen pysty sitä nykytilassaan juomaan. Vesi läpinäkyvänä ja kirkkaana on vanhastaan merkinnyt vertausten kielessä TOTUUTTA.

Kun pitemmälle ehtineet Valon Henget tulevat auttamaan uusia tulokkaita, yrittävät he osoittaa itsekullekin, missä on tämän perusvirhe, josta luopuminen olisi sielullisen kiinteytymisen ja siis kehityksen edellytys. Eri tyypeillä esteet ovat erilaisia. Tahtotyyppi (Iso mies) on varma omasta oikeudenmukaisuudestaan. Älyllinen tyyppi (Piispa) taas saivartelee siitä oliko Kristuksen oikeastaan tarpeen kuolla. Tämä teoria on hänelle rakkaampi kuin Taivas.

Knalli on ollut varsinkin Lontoossa tietynlainen statussymboli. Tämänhattuiset miehet täyttävät aamuisin maanalaisen ja bussit kiiruhtaessaan työpaikoilleen Cityyn, jonkin suuren yhtymän toimistoon, jossa rahaa on kaikkialla paitsi omassa tilipussissa. Kateus ja kullanhimo voivat syntyä. Taivaassa on kultaa (s.o. korkeamman tajunnan tiedot ovat erittäin arvokkaita) mutta valitettavasti sitä ei voi tuoda alas “harmaaseen kaupunkiin”.

Lady edustaa epäitsekästä rakkautta parhaimmillaan. Häntä vastassa olevat Kääpiö ja Näyttelijä ovat ihmisen sielunelämän kaksi eri puolta. Kääpiö on PERUSOLEMUS, joka on jäänyt varsin heikosti kehittyneeksi. Näyttelijä on PERSOONALLISUUS, joka on vahva. Näitä käsitteitä selvittelee tarkemmin P. D. Ouspensky: Ihmisen sielulliset kehitysmahdollisuudet.

Toistakymmentä erilaista ja värikästä sieluntyyppiä piirtyy nähtäväksi. Tarkkaavainen lukija huomaa siellä täällä joidenkin tuttaviensa ikäviä luonteenpiirteitä ja rehellinen lukija voi löytää oman itsensäkin.

Lähes kaikilla on sielullisen kehityksen tiellä este, joka voidaan ilmaista yhdellä sanalla: TAKERTUMINEN. Yksi takertuu emotionaaliseen rakkauteensa omaan lapseensa, toinen aineelliseen hyötyyn (kultaan), kolmas taiteilijan maineeseensa, neljäs turhamaisuuteensa (vaatteet) jne. Kaikki takertuvat johonkin joka ei ole todellista eikä kuulu siis Taivaaseen, jossa kaiken on oltava todellista.

Lewis opettaa että olipa takertuman SYY mikä hyvänsä, pääasia on itse takertuminen epätodellisuuteen. Taivaaseen onnistuu jäämään muuan sielu, joka ALISTUU LUOPUMAAN omasta esteestään (ruokahalustaan) saaden yllätyksekseen nähdä senkin muuttuvan hyväksi ja käyttökelpoiseksi välineeksi tuossa uudessa ulottuvuudessa. Millaiseksi todella mahtaakaan muuttua äidinrakkauden tai ystävyyden ylösnoussut hahmo, kysyy Lewis.

Korkeamman tajunnan jo saavuttaneita Lewis kuvaa lempeinä ja päättäväisinä, mistään pahastumattomina. He tekevät todella parhaansa auttaakseen uusia tulokkaita. Mutta he eivät voi luopua näiden puolesta, se on jokaisen itse tehtävä. Myöskään eivät Valon Henget alennu “harmaan kaupungin” (s.o. tavallisen päivätajunnan) tasolla, ensiksi koska se on heille mahdotonta ja toiseksi koska “terveen tekeytyminen hulluksi ei hiukkaakaan auttaisi hulluja”.

Lewis vihjaa muuten siihen, että pilkkaajat ja ateistit voivat saavuttaa useinkin korkeamman tason, tietenkin luopumalla pilkastaan ja ateismistaan, kun taas itsestään kovin varmat palaavat takaisin alemmalle tasolle.

Kristuksen tehtävään viittaa Lewis selvästi lauseella! “Vain Yksi on laskeutunut alas Helvettiin” ja siis kokenut sen kärsimyksen joka ihmisen on kohdattava.

Aina kun kerronta kulkee minä-muodossa, on aihetta tarkastella sitä yksityisen ihmisen sisäisen sieluntapahtuman heijastumana ja vertauksena. Tämän näkemyksen mukaan bussipysäkillä on ryhmä ihmisen KESKENÄÄN RISTIRIITAISIA MINUUKSIA. Valon Henget ja kiinteytyminen korkeamman tajunnan tilassa ovat HERÄÄVÄN MINÄTAJUNNAN ilmentymiä. Taivasten valtakuntahan on ihmisessä itsessään.

Lopuksi Lewis väläyttää näkemystään ajasta ja ikuisuudesta. Hän antaa opettajansa huomauttaa, että NYKYTILASSAAN IHMINEN EI VOI KÄSITTÄÄ IKUISUUTTA. Edessä on yhä jatkuva kasvu ja sielunkehitys, johon Lewis viittaa piirtämällä taustalle huimaavaan korkeuteen kohoavat vuoret, joilla nouseminen on seuraava vaihe.

Aleksandra Ionowan kauniit vertauskuvalliset värikuvat liittyvät erinomaisen onnistuneesti teokseen.

Lewis päättää kertomuksensa siihen että KELLO LÖI KOLME. Luku KOLME on vanhastaan merkinnyt vertausten kielessä jonkin saattamista PÄÄTÖKSEEN.

Hyvä kirja kannattaa lukea kolme kertaa. Ensin juonen takia, sanoja seuraten. Toisen kerran sisällön takia, siis ymmärtäen. Kolmannen kerran opetuksen takia, siis käytäntöön soveltaen.

C. S. Lewis “Suuri Avioero” on sellainen kirja.

Kari Krohn

Jämsässä 1971 – Jämsän Lehti Oy

Kari Krohnin suomentama versio on myynnissä Karatas-Seura ry:n nettisivuilla. Lisätietoja täällä.